• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • VR Group - yhä vihreämpää liikennettä

    Yhä vihreämpää liikennettä

    VR Group tähtää monissa ympäristötavoitteissaan vuoteen 2020.

    Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä koko konsernin energiankulutuksesta 60 prosenttia on uusiutuvaa energiaa. Junaliikenteen energiatehokkuutta parannetaan 20 prosenttia. Lue lisää monista tavoitteista täältä.

    Vuoden aikana tehtiin monia uudistuksia, jotka tekevät matkustamisesta VR:n junissa ja Pohjolan Liikenteen busseissa entistä vihreämpää. Esimerkiksi juna- ja autoliikenteen kuljettajia koulutettiin entistä taloudellisempaan ajoon. Lue uudistuksista täältä.

    Logistiikassa kasvatettiin vuoden aikana junakokoja, jolloin ajetut junakilometrit pienenivät, vaikkakin volyymit olivat kasvussa. Näin säästettiin sekä ympäristöä että kustannuksia.

    Myös kierrätys ja siisteys ovat tärkeä osa ympäristöystävällistä joukkoliikennettä. Lue lisää esimerkiksi täältä.

     

     

    VR Groupin ympäristötase - katso suurempana klikkaamalla kuvaa