• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Uutta yksikköä rakennettiin yhdessä

    Lähiliikenne-yksikön perustaminen matkustajaliikenteeseen kesäkuussa 2014 oli mittava ponnistus. Konsernin HR-yksikkö tuki uuden yksikön perustamista ja ensiaskelia monin eri tavoin.

    Tuoreen yksikön alkukuukaudet olivat haastavia ja vauhdikkaita, kun HSL:n kilpailutukseen ryhdyttiin valmistautumaan todenteolla. Yhteisiä ja uusia työnteon tapoja etsittiin tiiviillä aikataululla. Syyskuun alussa uuden yksikön väki muutti myös yhteisiin tiloihin, joissa toimivat nyt kaikki ammattiryhmät.

    Dialogia kehityspajoissa 

    Yksikköä käynnistettäessä henkilöstön kanssa keskusteltiin laajasti tulevista muutoksista sekä kerättiin ideoita, joilla kehittää muun muassa viestintää, työvuoroja ja esimiestyötä.

    Lähiliikenteen kehityspajat olivat yksi konkreettinen keino, jolla yksikössä on pyritty lisäämään ajatustenvaihtoa ja vuorovaikutusta. Ensimmäiset työpajat veti HR, minkä jälkeen pallon kehityspajoista ottivat lähiesimiehet. Lähiliikennejohtaja Topi Simolan mukaan on tärkeää, että eri työntekijäryhmät kohtaavat ja keskustelevat. Tavoitteena on, että jokainen lähiliikenteen työntekijä saa osallistua työpajaan. Lähiliikenteen johto käy läpi kehityspajoissa syntyneet ehdotukset ja poimii käyttökelpoisimmat ideat toteutukseen.

    Lähiliikenneyksikössä yhtenä tärkeänä tavoitteena on lisätä henkilöstön työviihtyvyyttä ja hyvinvointia. HR on ollut mukana kehittämässä yhteistyötä työterveyshuollon ja muiden toimijoiden kanssa ja tukenut johtoryhmätyöskentelyn kehittämistä ja avustanut esimiesten valmennusten toteuttamisessa.

    Tukea työsuhdeasioihin

    HR:n asiantuntijat osallistuivat monin tavoin myös yksikön perustamiseen liittyviin muodollisiin järjestelyihin, tukien sekä yksikön johtoa että esimiehiä. Henkilöstöpäällikkö on ollut tiivisti mukana valmistelemassa ja toteuttamassa kevään ja syksyn muutoshankkeita, lähtien yksikön eriyttämisestä sen rakenteiden uudistamiseen. Työsuhdelakimies on avustanut työsuhdejuridisissa kysymyksissä ja henkilöstökoordinaattori on toiminut palveluesimiesten ensikontaktina jokapäiväisissä työsuhteisiin liittyvissä asioissa.

    Uutta väkeä kehäradalle 

    Lähiliikenteeseen on uuden yksikön perustamisen jälkeen rekrytoitu uusia veturinkuljettajia, ja HR on ollut tukemassa niihin liittyviä koulutushakuja. Lähiliikenteen uuteen yksikköön on rekrytoitu myös uusia lähiliikennekonduktöörejä, jotta heitä riittäisi kesällä 2015 avautuvan kehäradan liikennöinnin tarpeisiin. Syksyllä VR:n tavoitteena oli saada 150 uutta asiakaspalveluhenkistä ja työstään sekä työyhteisöstään innostunutta työntekijää reilussa puolessa vuodessa. Työntekijähaun vaiheet suunniteltiin huolellisesti lähiliikenteen esimiesten, HR-yksikön ja rekrytointikumppanin sekä työterveyshuollon yhteistyönä.

    Perinteisten lehti-ilmoitusten lisäksi VR teki lähiliikenteen esimiesten kanssa yhteistyössä videon ja sähköisesti jaettavan infografiikan. Lisäksi verkossa toteutettiin näkyvyyskampanjoita ja jaettiin tietoa. Työpaikkoja mainostettiin myös eri oppilaitoksissa. Henkilöstöpäällikkö Jonna Juslin-Uotila oli tyytyväinen kampanjointiin. Prosessi eteni nopeasti, ja siinä hyödynnettiin erilaisia kanavia tehokkaasti.