• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Täsmällisyys

    VR Group on tehnyt pitkäjänteistä työtä liikennöinnin täsmällisyyden eteen. Kaukojunat kulkivat viime vuonna täsmällisemmin kuin vuosina 2010–2013. 

    Vuonna 2014 kaukojunista 87,6 prosenttia saapui pääteasemalleen aikataulussa. Vastaava luku oli edellisenä vuonna 84,7 prosenttia. Kaukojunien myöhästymisraja on viisi minuuttia. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junien täsmällisyys oli viime vuonna 93,4 prosenttia (95,8). Lähiliikenteessä junien myöhästymisraja on kolme minuuttia lähtö- tai määräasemalla. Tavaraliikenteen täsmällisyys oli vuonna 2014 hyvällä tasolla, 93,3 prosenttia (90,9) puolen tunnin myöhästymisrajalla.

    Täsmällisyyteen vaikuttivat ratalaiteviat, pitkittyneet ratatyöt ja niihin liittyvät ylimääräiset nopeusrajoitukset. Myös kaluston ongelmat, kuten veturien tekniset viat, Pendolino-junien kytkennät ja uusien ohjausvaunujen käyttöönotto vaikuttivat junien aikataulujen toteutumiseen.

    Parannuksia täsmällisyysohjelmalla

    Vuonna 2014 toteutettiin VR-konsernin, Liikenneviraston ja Finrailin yhteinen täsmällisyysohjelma, jonka pitkän aikavälin tavoite on parantaa kaluston luotettavuutta ja rataverkon käytettävyyttä erityisesti talviaikana. Uudet sähköveturit ja Pendolinojen kytkentälaitteiden uusiminen tulevat lisäämään junaliikenteen toimintavarmuutta.