• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Ympäristö

    VR-konserni jatkoi kuluneena vuonna ympäristölupaustensa toteuttamista.

    Junaliikenteen hiilidioksidipäästöt pienenivät 5 prosenttia vähentyneen dieselpolttoaineen kulutuksen ansiosta. Uusiutuvan energian osuus rautatieliikenteessä nousi 65 (64) prosenttiin.

    Pilaantuneen maaperän tutkiminen ja kunnostaminen muodostaa taloudellisesti merkittävän osan konsernin ympäristötoiminnasta. Maaperään ja pohjavesiin liittyvien toimenpiteiden kustannukset olivat 1,0 miljoonaa euroa.
    Ympäristölupausten mukaisesti VR-konserni haluaa toimia entistä energia- ja materiaali-tehokkaammin sekä lisätä uusiutuvan energian osuutta. Konsernissa huolehditaan siitä, ettei kuljetuksissa tai muussa toiminnassa tapahdu ympäristöä pilaavia kemikaalivuotoja. Lisäksi tavoitteena on, että asiakkaat ovat tyytyväisiä asemien ja junien siisteyteen.

    Vuosiksi 2013–2020 annetut lupaukset voi lukea vuosikertomuksen vastuullisuusraportista.