• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • VR Group - logistiikan vuosi 2014

    VR Transpointin vuosi 2014

    Viimeisen viiden vuoden aikana VR Transpointin liiketoiminnassa on rakennettu pohjaa tulevalle kasvulle. Kulunut vuosi osoitti työn tuottaneen tulosta.

    Logistiikkapalveluiden kysyntä on vahvasti riippuvainen kotimaan teollisuustuotannosta ja idän talouskehityksestä. Rautatielogistiikan vuosi oli taloudellisesti hyvä. Kotimaan kuljetusmäärät pysyivät vuoden 2013 tasolla ja idän liikenteessä kuljetusmäärät kasvoivat. Asiakastyytyväisyys säilyi hyvällä tasolla ja sai arvosanan 4 (asteikolla 1-5).

    * täsmällisyysraja 30 minuuttia

    Muutosta ja uudistusta

    Rautatielogistiikka on keskellä suurta muutosta ja uudistusta. Lähivuosien eläköitymispiikin vuoksi divisioonaan on rekrytoitu uusia osaajia. Kokonaishenkilöstömäärä on tosin edelleen selvässä laskussa. Rautatielogistiikan suunnittelun, tuotannon ja myynnin toiminnot organisoitiin uudelleen. Tavoitteena on luoda parempia ennustemalleja ja sitä kautta sekä laadukkaampia että tehokkaampia logistiikkapalveluja.

    VR Transpointin asiakastyytyväisyys oli 4,0 (asteikolla 1-5)

    Rautatielogistiikan idän liikenteen sujumisella on ollut suuri merkitys koko logistiikan tulokseen. Transitoliikenne on kasvanut muuta liikennettä nopeammin. Toisaalta Venäjän asettamat tuontirajoitukset vaikuttivat negatiivisesti sekä rautatielogistiikan että kansainvälistä maantielogistiikkaa harjoittavan Transpoint Internationalin vuoteen.

    Idänviennin supistuminen pakotti maantielogistiikan toiminnan sopeuttamisiin vuoden aikana. VR Transpointin kotimaan maantielogistiikan tuotantoon, hallintoon ja laskutukseen liittyviä toimintoja organisoitiin uudelleen vuoden aikana. Muutosten seurauksena työnjakoa uudistettiin Tampereen ja Kouvolan toimipisteiden välillä.