• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Arvio liiketoiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä

    VR-konsernilla on meneillään historiansa mittavin kalustoinvestointiohjelma. Tämä vaatii liiketoiminnalta nykyistä parempaa kannattavuutta ja kassavirtaa. VR-konsernin kustannusrakenne on suurelta osin kiinteä, mikä vaikeuttaa nopeiden muutosten tekemistä.

    VR-konserni ilmoitti vuonna 2013 tavoittelevansa 40 miljoonan euron eli noin 8 prosentin vuosittaisia säästöjä henkilökustannuksista vuoteen 2016 mennessä. Säästöt on määrä toteuttaa työtä tehostamalla ja tulevaisuuden suurten eläköitymisten kautta. Tehostamistavoitteen toteutuminen on olennaisen tärkeää konsernin talouden ja tulevaisuuden kannalta.

    Logistiikan riskeistä merkittävimpiä ovat rakenteelliset muutokset metsäteollisuudessa ja näiden vaikutukset tuotantovolyymeihin Suomessa, sekä kilpailu Venäjän liikenteessä yhdysliikennesopimuksen mahdollisesti päättyessä. Myös kaivosteollisuuden suunniteltujen investointien viivästyminen tai jääminen toteutumatta vaikuttaa tulevaisuuden näkymiin.

    Lähiliikenteen kilpailun avautuminen vuonna 2018 muuttaa liiketoiminnan toimintamalleja ja asettaa vaatimuksia toiminnan tehostamiselle. Kilpailuun valmistautuminen on keskeinen osa matkustajaliikenteen strategiaa. 

    Infran olennaisimmat riskit kohdistuvat kotimaassa radanrakentamisen ja kunnossapidon  kilpailun lisääntymiseen sekä riippuvuuteen yhdestä suuresta asiakkaasta. Kiristynyt kilpailu näkyy urakoiden hinnoittelussa ja paine kilpailukyvyn säilyttämiseksi on huomattava.

    Turvallisuus on VR:n liiketoimintojen keskiössä. VR-konserni pyrkii minimoimaan onnettomuusriskejä yhteistyössä Liikenneviraston ja asiakasyritysten kanssa sekä luomaan aktiivisesti ennaltaehkäisevää turvallisuuskulttuuria. Junaliikenteessä ei ole tapahtunut suuria onnettomuuksia 1990-luvun lopun jälkeen.

    Rahoitusriskit ovat toistaiseksi rajoitettuja lukuun ottamatta VR Eläkesäätiön sijoitusomaisuuteen kohdistuvaa markkinariskiä. Tavanomaisia vahinkoriskejä vastaan on suojauduttu vakuutusturvalla.